|
|
|
|
|
|
|
LINKIT:
|
Kuvanveistäjä Simo Heleniuksen veistämä patsas, joka luovutettiin Turun kaupungille 1989. Kuvan otti
Teppo Hurme. SEURATIETOJA
Seuramme perustettiin 1983 entisten ja
nykyisten Nummenpakkalaisten väliseksi
yhdyssiteeksi. Seuramme on yhteistoiminnassa Nummenpakalla
toimivien muiden yhdistysten kanssa, pyrkien näin tukemaan kotiseutukulttuurin
harrastuksen lisäksi liikunta-, harrastajateatteri- ja nuorisotoimintaa, sekä
mahdollisuuksien mukaan muutenkin nummenpakkalaisten
kaikinpuolista hyvinvointia. Seuramme jäsenmäärä vuonna 2012 on 202
ja jäsenmaksu on 8 €. Seuramme johtokuntaan kuuluu puheenjohtajan
lisäksi 12 jäsentä. Yhteydenpito jäseniin tapahtuu vähintään kaksi kertaa
vuodessa lähetettävällä jäsenkirjeellä. Kulttuuripääkaupunkivuonna järjestetty kaupunginosaviikko vietetään
myös tänä vuonna. NUMMENPAKANVIIKKOA vietetään 21.-27.5.
Perinteisen Nummenpakanpäivän (to 24.5.) lisäksi kaupunginosassa on useita
tapahtumia. Viikon ohjelma on esillä mm. jäsenkirjeessä. Työn alla ovat kaupunginosaviikkojen
sivut osoitteessa http://www.kaupunginosaviikot.net
internetissä. Nummenpakanseura ry:n kevätkokous
pidetään tiistaina 27.3. klo 18:00 alkaen. Ennen kokousta Ari Hakulinen
kertoo kuvin ja ääninäyttein Sointu-levytuotannosta. Kahvitus alkaa
perinteisesti klo 17 – tervetuloa! MUITA TAPAHTUMIA KULTTUURIYMPÄRISTÖÄ VALOKUVIN FÖRITUVASSA
Sairashuoneenkatu 1 Keskiviikkona 11.4.2012 klo 17.00 Turkuseura ry kutsuu jäseniämme Varsinais-Suomalaista
kulttuuriympäristöä käsittelevään esitelmätilaisuuteen, missä Maakuntamuseon
tutkija Paula Saarento kertoo aiheeseen liittyvän
tiedon keräämisestä ja hyödyntämisestä kaavoituksessa. TURUN
VANHAT TORIT KERTOVAT - PASERUSRETKI Torstaina
3.5.2012 Lähtö
klo 17.15 Henrikink.10 Maaherran makasiinin luota Tuomiokirkon
takaa, mistä Vanhan Suurtorin kautta ”Toispuol jokke” Pyhän
Hengen kappeliin. Retki päättyy Vähätorille. Kesto n. 1 ½ tuntia. Oppaana Eeva-Maria Soikkanen Turun Yliopistosta.
Opastusmaksu 5,- kerätään paikanpäällä. Ilmoittautumiset 26.4. mennessä 0440437039/Raija Leino. 25 ensiksi ilmoittautunutta pääsee mukaan. YHTEYSTIEDOT:
Pertti Lehto, puheenjohtaja 0400 821 916 perttilehto(at)luukku.com Teppo Hurme, varapuheenjohtaja 0400 320 280 teppo.hurme(at)pp1.inet.fi Raija Leino, sihteeri 0440 437 439 Terttu Nurmi, Markku Luoto, Veikko
Koskinen, Anneli Isaksson, Jaakko Leino, Anneli
Eloranta, Anja Väistö, Heikki Karkke, Marita
Kantola |